Videot

Tervetuloa katsomaan videoita ruoka-alan ammateista. Videot löydät alta tai siirtymällä Youtubeen Maistuva ammatti -kanavalle.

Kasvihuonepuutarhuri

Puutarhurin työpäivä on mielenkiintoinen. Työtehtäviin kuuluu kasvien hoitoa, kylvöä ja sadonkorjuuta, mutta myös lajittelua, pakkausta ja joskus kuljetustakin. Ruoka-alalla työskentely on merkityksellistä, sillä ihmisten täytyy syödä päivästä toiseen.

Toni Tanner

Kehittämispäällikkö

Olen koulutukseltani elintarviketieteiden maisteri. Tyypilliseen työpäivääni kuuluu erilaisia kokouksia, henkilökunnan kouluttamista ja projektien vetämistä. Yksi projektimme on kouluruokailun kehittäminen, haluamme ottaa oppilaat mukaan siihen työhön.

Erja Sulanne

Mehiläistarhaaja

Työhön kuuluu paitsi kaluston huolto, pesien rakennus ja tietysti mehiläisten hoito. Ruoka-alalla työskentely on mielekästä kun saa tuottaa laadukasta ja puhdasta hunajaa.

Juha Välimäki

Työnjohtaja

Työnjohtajan tehtävä on varmistaa, että saadaan sovitussa ajassa kaikki tuotanto tehtyä ja osaava henkilöstö on tuotantoa valmistamassa. Ihmiset haluavat tietää mitä syövät, ja itse olen ylpeä siitä mitä teen: hyvää ruokaa puhtaista raaka-aineista.

Anu Kanamäki

Marjatilallinen

Maatalousyrittäjän työ jakautuu epätasaisesti vuodenkiertoon, tässä ammatissa sesonkiaika on toukokuun lopulta elokuun lopulle. Ruoka-alalla työskentely on konkreettista ja käytännönläheistä, se sopii minulle.

Laura Soupas

Tuotantotyöntekijä

Valmistuin prosessinhoitajaksi viime keväänä ja pääsin työharjoitteluun ja kesätöihin tähän yritykseen. Syksyllä sain vakituisen työpaikan. Parasta mun työssä on työilmapiiri. Kun tulin tänne töihin, mut toivotettiin tervetulleeksi kuin perheeseen.

Janika Nykänen

Lampuri

Lammastilalla eletään vuodenkierron mukaan. Työskentely on haastavaa, sillä hoidamme itse koko ruokaketjun. Parasta on kun näkee, kuka meidän tuottaman ruuan syö ja mitä asiakas on siitä mieltä.

Katja Sihvonen ja Hannu-Pekka Syrjälä

Leipuri

Olen suorittanut kaksoistutkinnon: olen sekä ylioppilas että leipuri-kondiittori. Leipurin työtehtävät ovat monipuoliset aina leipomisesta ja paistamisesta työpisteen siivoamiseen asti. Parasta on itsensä kehittäminen ja asiakkaiden palaute.

Mick Wynne-Ellis

Suunnittelija

Valmistuin maa- ja metsätaloustieteellisestä tiedekunnasta, opiskelin siellä elintarvikekemiaa. Meidän tiimissä tehdään lypsylehmien ravintoon liittyvää tutkimusta. Tällä alalla tutkittavaa riittää, sillä esimerkiksi ruuan terveysvaikutukset kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän.

Mari Kukkola

Vastuullisuuspäällikkö

Alkutuotanto on ollut aina lähellä sydäntäni ja olen ollut kiinnostunut siitä, miten ruuasta puhutaan ja mitä me syödään. Vastuullisuusasioita ei yksin toimistossa ratkota, vaan työtä tehdään erilaisten tiimien ja organisaatioiden kanssa.

Eeva Juva

Restonomiopiskelija

Opiskelen restonomiksi, koska haluan itselleni ammatin, jossa pystyn tekemään monipuolisia työtehtäviä ja olemaan ihmisten kanssa. Koulutuksessa painotetaan paljon kestävää kehitystä ja ruokaketjun eri osia pellolta ruokapöytään ja asiakaskokemukseen asti.

Mikaela Kokko

Meijeri-insinööri

Työpäivät tässä ammatissa ovat vaihtelevia. Maito käsitellään ennen juuston keittoa, sen jälkeen se muotitetaan ja puristetaan. Meijerin osaomistajana työtehtäviini kuuluu myös hallinto- ja esimiestehtäviä.

Risto Siren

ESIMIES

Bio- ja elintarviketekniikan opinnot antavat paljon vaihtoehtoja työskennellä erilaisissa tehtävissä. Tämän alan työtehtävät eivät tule katoamaan.

Saila Tarvainen

TUOTANTOAVUSTAJA

Työssäni on parasta juuri yhdessä tiimin kanssa tekeminen. Meillä on todella hyvä yhteishenki ja olemme ylpeitä tekemästämme työstä. Myös työtehtävien monipuolinen kirjo on suuri plussa tällä alalla.

Petri Saarelainen

Tuotekehittäjä

Mietin ideoita uusiksi tuotteiksi, teen tuotteista reseptit, valmistamme koe-erät ja maisteluiden kautta jatkokehitämme tuotetta. Voin suositella elintarvikealaa sen monipuolisuuden takia. Työhön ei pääse missään vaiheessa kyllästymään!

Antti Vilpponen

Meijeristiopiskelija

Meijeristä löytää tosi monipuolisesti erilaisia työtehtäviä ja työt kiertävät esimerkiksi valmistuksen ja pakkauksen välillä. Myös hyvä palkkaus motivoi.

Juhana Pitkälä

Kondiittori

Työssäni on ehdottomasti parasta kun saan käyttää luovuutta ja kehittää uusia kauniita leivoksia. Työnsä tulokset näkee nopeasti ja saan asiakkaat hyvälle tuulelle! Ala on siitä hyvä, että tekevälle löytyy aina töitä.

Katri Mäkinen

Laatu- ja tuotekehityspäällikkö

Tuotekehitys- ja laatupäällikön työt ovat mielenkiintoisia ja monipuolisia. Tehtäviini kuuluu luonnollisesti tuotekehitystyötä ja laatujärjestelmän ylläpitoa, mutta myös esimiestyötä ja kehityskeskustelujen vetämistä.

Kati Häyhä